Tuulitiedot¶
Miksi tuulitieto on tärkeää etsinnässä¶
Tuulen suunta vaikuttaa koiran käyttöstrategiaan etsinnässä. On tärkeää tietää, mistä suunnasta tuulee, jotta etsintäsuunnitelman avulla koiralle voidaan antaa mahdollisuus saada haju alueella olevasta henkilöstä, oli tämä missä kohtaa aluetta hyvänsä.
Karttahimmelin tuulitiedot perustuvat tuulihavaintoasemien kymmenen minuutin keskiarvoon. Tuon datan perusteella voidaan sanoa, että ilma todella liikkuu keskimäärin tuuliviirin osoittamaan suuntaan. Myös tuulen nopeus on keskiarvo: 3 m/s tarkoittaa, että hajurintama etenee minuutissa 180 metriä. Tuuli voi silti olla puuskaista ja sen suunta voi jonkin verran vaihdellakin, mutta tämä keskimääräinen suunta on oikeastaan ainoa asia, jonka perusteella etsintää voi suunnitella. Tuulen nopeus vaikuttaa myös hajukiilan leveyteen.
Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos kaksi lähintä tuuliasemaa ovat yhtä mieltä tuulen suunnasta ja tuulen nopeus on vähintään 2–3 m/s, tuulitieto on hyvinkin luotettava. Kannattaa kuitenkin zoomata karttaa ulos ja tarkistaa, ovatko kaikki tuuliviirit 100–300 km säteellä samansuuntaisia — jos ovat, olosuhteet ovat suorastaan ihanteelliset. Myös sääennuste kannattaa tarkistaa.

Aina ei ole näin hyvä tilanne, vaan tuulen suunta on havaintojen perusteella ristiriitainen. Tällöinkin on mahdollista todeta esimerkiksi, että "tuuli ei tänään ainakaan ole pohjoisesta", ja suunnitella sen mukaan.
Tämä sivu kuvaa tarkemmin kartalle piirrettävien tuulimerkkien tietolähteet ja sen, miten merkkien ulkonäkö kertoo tiedon luotettavuudesta ja tuoreudesta. Tuulimerkkien näyttäminen kytketään päälle/pois Asetusten Tuuliviirit -kytkimellä, katso Asetukset.
Tuulitietojen lähde¶
Tuulitietojen lähde vaihtelee sijainnin mukaan:
- Suomi – Ilmatieteen laitoksen havaintoasemat
- Ruotsi – Sveriges meteorologiska och hydrologiska institut (SMHI) havaintoasemapalvelu, täydennettynä lentokenttien sääasemien (METAR) havainnoilla
- Norja ja Tanska – Norjan ilmatieteen laitoksen Nowcast-mallinnus, täydennettynä lentokenttien sääasemien (METAR) havainnoilla
- Muualla – lentokenttien sääasemien (METAR) havainnot
Kartan keskipisteeseen suuntautuu kaksi tuulinuolta. Ne kuvaavat kahden lähimmän tuuliaseman tietoja: lähimmän tuuliaseman suunta ja nopeus näkyvät hieman tummemmalla värillä ja lähempänä keskipistettä.


Havainto vai mallinnettu tieto¶
Tuulimerkin rengas kertoo, onko tieto peräisin oikeasta sääasemasta vai onko se mallinnettu:
- Yhtenäinen rengas – oikea havainto sääasemalta (esim. Suomen, Ruotsin tai lentokenttien sääasemat)
- Katkoviivoitettu rengas – mallinnettu tieto (esim. Norjan Nowcast-palvelu)

Tiedon tuoreus¶
Tuulimerkin väri kertoo, kuinka tuore tieto on:
- Sininen – tieto on alle 30 minuuttia vanha
- Keltainen – tieto on yli 30 minuuttia vanha

Kymmenen minuutin keskiarvo¶
Tuulen nopeus ja suunta kertovat havaintoaseman edellisen kymmenen minuutin keskiarvotiedon metreinä sekunnissa. Yksittäisen hetken arvo ei siis ole kyseessä.
Tuulihistorian tallennus Suomen ulkopuolella¶
Jotta Replay voi näyttää tuulen myös Suomen ulkopuolella, Karttahimmeli tallentaa operaatioon tuulihistoriaa automaattisesti niiltä alueilta, joilla partiot liikkuvat.
- Tallennus tehdään 10 minuutin välein. Tallentajana toimii mikä tahansa aktiivinen laite, joka jakaa sijaintia, tai laite, jonka sovellus on taustalla samalla kun paikannuslaitteet jakavat sijainteja.
- Partioiden ryhmää kohden tallennetaan enintään kaksi asemaa: lähin (enintään 40 km) ja toinen enintään 70 km päässä. Yli 100 km päässä toisistaan olevat alueet saavat omat pisteensä.
- Lähteitä ovat Ruotsi, Viro, METAR, Norja (Nowcast) ja Apple (mallinnettu, katkoviivarengas).
- Suomessa tallennusta ei tehdä, koska Replay lukee tiedot suoraan Ilmatieteen laitoksen historiasta.
Tallennetut tuulitiedot ovat piilotettuja merkintöjä: ne eivät näy kartalla, havaintolistassa eivätkä Lokissa.
Tuulitieto havaintomerkinnässä¶
Havaintomerkintää tehtäessä tallennetaan automaattisesti havaintopaikan kahden lähimmän tuuliaseman senhetkiset tiedot osaksi havaintoa.
