Hyppää sisältöön

Alueet ja suunnitelmat

Piirtotyökalut

Alueen piirto

Karttahimmelissä on kolme piirtotyökalua:

Työkalu Käyttö
Alue Suljettu alue: koko etsintäalue tai yksittäinen segmentti
Suunnitelma (reitti) Vapaamuotoinen viiva tai reitti
Reittialue Reittiä myöten piirretty alue, johon on määritelty leveys molemmin puolin

Piirtotyökalut avautuvat plus-napin kautta.

Etsintäalue vai segmentti?

SAR-terminologiassa etsintäalue on koko se maantieteellinen kokonaisuus, jolla etsintä tapahtuu. Segmentti on sen osa — yhdelle partiolle yhdeksi vuoroksi osoitettu lohko, jolle lasketaan havaitsemistodennäköisyys (POD). Karttahimmelin alue-työkalu sopii molempiin: piirrä ensin koko etsintäalue hahmottamaan kokonaisuus, sitten jaa se segmenteiksi kullekin partiolle.

Alueen piirtäminen

Alue piirretään napauttamalla haluttuja kulmapisteitä kartalta. Piirto päätetään ja tallennetaan Tallenna-napista, tai tuplanapauttamalla viimeistä pistettä (alueella käy myös ensimmäinen piste).

Piirtäessä näkyy alueen pinta-ala reaaliajassa – tämä auttaa hahmottamaan, kuinka suuria alueita ollaan suunnittelemassa. Kannattaa pitää myös skaalapallot näkyvissä alueiden piirtoa helpottamaan.

Älä piirrä korkeuskäyrien mukaan

Piirrettävien rajojen tulisi olla maastossa näkyviä juttuja: ojia, laaksoja, kukkuloita, teitä, polkuja tai suon reunoja. Korkeuskäyrät eivät näy maastossa, joten ne eivät ole hyviä partiorajoiksi. Kiinteistörajat saattavat metsässä näkyä selkeästi, jos metsäpalstat ovat eri-ikäisiä.

Tarkka piirtäminen tähtäimen avulla

Sormella tökkiessä tarkkuus ei aina riitä. Tarkkoihin piirtoihin voi käyttää tähtäintä:

  1. Siirrä tähtäin halutulle kohdalle
  2. Paina tähtäintä
  3. Siirrä tähtäin seuraavalle pisteelle
  4. Paina tähtäintä uudelleen

Tällä tavalla voi piirtää myös tarkan polkua seuraavan viivan. Piirto tallennetaan Tallenna-napista.

Reittialue

Reittialue

Reittialueen leveys

Reittialueen leveydeksi kannattaa asettaa etsijän oletettu "käsittelysyvyys" reitistä. Huomaa, että Karttahimmeli ei ota huomioon tien tai polun todellista leveyttä – lisää se leveyssäätöön, jos haluat piirron syvyyden olevan myös kartalla oikein.

Tyypilliset arvot:

  • Koirapartio: 10-50 m
  • Jalkapartio ojan tarkistus: 5–15 m
  • Jalkapartio silmämääräinen: 5–25 m

Reittialue piirretään kuten reitti, mutta sille asetetaan lisäksi leveys keskilinjasta. Tämä on käytännöllinen työkalu:

  • Reittipartioiden suunnitteluun autopartioille
  • Reittipohjaisten haravointialueiden luontiin

Piirtäminen kännykällä

Sormipiirto voi olla haastavaa hanskat kädessä. Käytä tähtäintä tarkkoihin pisteinasennuksiin tai piirrä karkeammalla tasolla ja tarkenna myöhemmin.

Merkinnät alueiden lisätietoihin

Alueille voidaan lisätä:

  • Nimi – näkyy kartalla tekstinä
  • Lisätiedot – vapaamuotoinen kenttä

Lisätietoihin voi kirjoittaa ainakin:

  • Ohjeet partiolle (Aloita pohjoisesta)
  • Erityishuomiot maastosta (Puroylitys vaikea, käytä kivikkoa)
  • Jälkikommentti (Alue käyty, ei havaintoja, lunta puolisääreä)

Muistuta partiota

Jos olet kirjoittanut tärkeää ohjeistusta alueen lisätietoihin, muista erikseen kertoa partiolle, että lisätietoja on olemassa.

Alueen popup: tila ja näkyvyys

Alueen lisätiedot

Alueen popup avautuu napauttamalla aluetta kartalla — mutta vain jos koko alue mahtuu näkyviin ruudulle. Jos osa alueesta on näkyvän kartan ulkopuolella, zoomaa ulos (tai panoroi) niin, että koko alueen rajaviiva mahtuu ruudulle; vasta silloin napautus avaa popupin.

Popupissa näkyy alueen pinta-ala sekä tilavalitsin, jolla etsinnän etenemistä voi seurata. Tilat ovat:

  • Piirretty – alue on juuri piirretty, etsintää ei ole vielä aloitettu
  • Aktiivinen – aluetta etsitään parhaillaan
  • Etsitty – alueen etsintä on valmis
  • Punainen, Sininen, Vaaleanpunainen ja Ruskea – neljä vapaasti käytettävää väriä, joilla ei ole vakiintunutta merkitystä. Ne sopivat esimerkiksi alueiden ryhmittelyyn tai omiin merkintätapoihin.

Partion tilan ilmoittaminen voi muuttaa alueen tilaa automaattisesti, katso Partion tila ja Loki.

Popupin oikeassa yläkulmassa oleva silmä-kuvake piilottaa alueen kartalta.

Piilotetun alueen palauttaminen näkyviin

Piilotettua aluetta ei saa takaisin näkyviin klikkaamalla karttaa, koska se ei enää piirry sinne. Näkyvyys palautetaan havaintopäiväkirjan Alueet-välilehdeltä: etsi alue listasta ja poista sen piilotus silmä-kuvakkeesta.

Värit suunnitelmissa

Reitit ja suunnitelmat voidaan värittää seitsemällä eri värillä (uusimpina oranssi, punainen ja syaani). Värejä voi käyttää oman harkinnan mukaan esimerkiksi:

  • Eri vaiheistuksiin
  • Eri partion tyypille
  • Tarkistettu vs. suunniteltu

Edistyneille: Suunnittelu tasoilla

Johdon suunnittelutyötä voidaan tehdä erillisellä, salasanasuojatulla tasolla, joka ei näy partioille. Suunnitelmat voidaan sitten avata operaation oletustasolla oikeaan aikaan. Katso Tasot-ohje.

Alueiden muokkaaminen ja poistaminen

Alueen muokkaus

Sekä kesken piirtämisen että jo tallennettua aluetta tai suunnitelmaa voi muokata siirtämällä, lisäämällä ja poistamalla pisteitä – piirrosta ei tarvitse enää poistaa ja piirtää uudelleen korjatakseen sitä.

Kesken piirtämisen: vaihda Muokkaa/Lisää-kytkimellä muokkaustilaan. Pistettä raahaamalla siirtää sen uuteen kohtaan, pitkän sivun keskellä näkyvää plus-merkkiä napauttamalla lisää uuden pisteen, ja pistettä napauttamalla avautuu roskakori-kuvake sen poistamiseksi. Kytke takaisin Lisää-tilaan jatkaaksesi pisteiden lisäämistä, ja tallenna lopuksi Tallenna-napista tai tuplanapauttamalla viimeistä pistettä.

Valmiin alueen tai suunnitelman muokkaaminen: avaa se kartalta ja valitse popupista Muokkaa piirrosta . Käytössä on sama raahaa/lisää/poista-toiminnallisuus kuin piirtämisen aikana muokattaessa. Tallenna muutokset Tallenna muutokset -napista tai peruuta Hylkää-napista.

Piirto- ja muokkausvirheen voi perua

Piirto- ja muokkausikkunan yläkulmasta löytyy kumoa-kuvake ():

  • Pisteitä piirtäessä kumoa-nappi (tai näppäimistön Backspace) poistaa viimeisimmän piirretyn pisteen – sitä voi napauttaa uudelleen niin monta kertaa kuin pisteitä on ehditty piirtää.
  • Valmista aluetta tai suunnitelmaa muokatessa (pisteen raahaus, lisäys tai poisto) kumoa-nappi palauttaa viimeisimmän muutoksen, jopa 20 muutosta taaksepäin.

Kiinteistöhaulla tuodun alueen muokkaaminen irrottaa sen virallisesta kiinteistörajasta – muokattu alue ei enää näy kiinteistöhaun tuomana alueena.

Toisen partion tekemän suunnitelman poistaminen tai muokkaaminen vaatii vahvistuksen — vahvistukseksi on kirjoitettava sen partion nimi, joka piirroksen teki. Näin estetään vahingolliset poistot kiireessä tai hanskat kädessä.

Alueen tai suunnitelman popupuista löytyy reititysnappi , joka avaa Google Mapsin navigoinnin kyseiseen pisteeseen. Käytännöllinen, kun partiolle täytyy löytää pääsy kokoontumispisteelle.